Ajankohtaista

23.6.2021 | Blogi

Kesä ja kärpäset - loma ja läheiset

Kesä ja kärpäset - loma ja läheiset

Valoisat päivät ja yöt, lämmin kesäsade, vastaleikatun nurmen tuoksu ja mökkilaiturilla auringossa vietetyt hetket. Näitä ja kaikkia muita kesän iloja me suomalaiset olemme odottaneet koko pitkän, pimeän syksyn ja talven. Puoli vuotta kestänyt odotuksemme on viimein palkittu ja olemme päässeet nauttimaan KESÄSTÄ! Ja mikä parasta, kesälomatkin häämöttävät mukavasti horisontissa.

 

Kesä on alkanut aurinkoisissa merkeissä ja lämpö on hellinyt meitä usein. Vaikka valoisat päivät antavatkin energiaa myös työpäivinä, on kesäloman vietto erityisen tärkeää. Silloin on aikaa rentoutua ja tehdä niitä asioita, jotka saavat meidät erityisen hyvälle tuulelle ja joita emme välttämättä työn ohessa ehdi tekemään. Meidän Ässiltämme löytyy lomapuuhina mm. kalastaminen, mökkeily, grillaaminen, ystävien kanssa vietetty aika, rauhalliset aamut brunssin kera, luontoretket sekä kotimaan matkailu.

 

Arkinen aherrus on muuttunut vuosien varrella. Elämme melko hektisessä maailmassa, jossa stressitasomme joutuu aika ajoin kovallekin koetukselle. Etenkin tämän vuoksi loman merkitystä ihmisen kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille ei voi liikaa korostaa. Aivojen kuormitus vähenee ja ajatukset ovat loman jälkeen selkeämpiä. Levon jälkeen myös toimintakyky paranee ja tehostuu. Osasitko siis ajatella, että viettämällä lomaa tuotat lisähyötyä työnantajallesi?

 

Työnantajan vastuulla on huolehtia työntekijöiden mahdollisuudesta lomailla. Meillä Summasella loma-ajankohdat varmistetaan jo hyvissä ajoin. Sen lisäksi, jokaisen työntekijän tulisi itse pitää huolta siitä, etteivät työasiat jäisi pyörimään ajatuksiin. Miten se onnistuu parhaiten? Ainahan ne työkuviot ovat jollain tavalla pääkopan sisällä.

No jos hyvinvointiasiantuntijoilta kysytään, niin heidän mielestä loma tulisi aloittaa arjesta irtaantumalla. Ei lainkaan huono tapa, vai mitä? Jollekin meistä se tarkoittaa esimerkiksi kesämökille suuntaamista, toiselle taas maakuntamatkailua vieraaseen kaupunkiin. Pääasia on, että arkirutiinit heitetään hetkeksi nurkkaan ja tehdään jotain ihan muuta.

Loma-ajalta voi ottaa palautumisen mallia käyttöön myös arkeen ja työpäivän jälkeiseen vapaa-aikaan. Näin maksimoidaan hyvinvointi työtä tehdessä ja saadaan aikaan enemmän uusia ideoita omaan työhön liittyen. Kun Ässämme voivat hyvin, he pystyvät palvelemaan myös asiakastamme tehokkaammin. Muistetaan siis irtaantua arjesta säännöllisin väliajoin.

 

Tuotantoässämme viettävät ansaittuja lomapäiviään keskitetysti viikoilla 28 ja 29, jolloin tuotannon lisäksi lähettämömme ja tekninen myyntimme ovat suljettuina. Vaikka tehtaamme hiljenee näiden viikkojen ajaksi, ei se kuitenkaan vaikuta juurikaan normaaleihin aikatauluihimme.

Vietetään rentouttava kesä, ei ressata turhia ja tehdään just niitä juttuja, joita tykätään tehdä.

 

Kirjoittaja: Markkinointiässä Tuulia


Lisätietoa

Jutellaanko lisää?

Jutellaanko lisää?

Tuulia Erola

Markkinointi

Tuulia Erola

Ota yhteyttä:
+358 50 400 1276
tuulia.erola@summanen.fi